Mannerheim-ristin ritarit
Konttoripäällikkö, ylivääpeli.
Syntyi 8.9.1915 Ähtävällä, kuoli 1.2.1990 Ähtävällä, haudattu Ähtävälle.
Ritari 109, 8.3.1943, vääpeli, panssarintorjuntatykkijoukkueen johtaja 14./JR 61.
Vanhemmat maanviljelijä Albert Storbacka ja Signe Lindström. Puoliso Alfhild Andersson
k 1974. Lapset Harriet Alfhild Alina (1948) Skutnabba hammashoitaja, emäntä Kruunupyy, Håkan Albert (1952) koulutoimenjohtaja, rehtori Ähtävä, Folke Harald (1956) yhteiskuntasuunnittelija Maalahti.
Kansakoulu, varusmies UR 1937–38. Kertausharjoitusvuorokausia 1938 yhteensä 10. Kuului Ähtävän suojeluskuntaan 1934–44, varastonhoitaja Vaa skp 1941.
Talvisota: joukkueenjohtaja JR 9 1939–40, Marjapellonmäki, Munasuo, Säkkijärvi, lomautettu toistaiseksi 18.5.1940. Jatkosota: panssarintorjuntatykkijoukkueen johtaja JR 61 1941–43, koulutusaliupseeri JvKoulK 11 1943–44, Säntämä, Syvärin sillanpää, kotiutettu 30.11.1944.
Myymälänjohtaja Lappfors Ähtävä 1945–52, konttoripäällikkö Esse Plast Ähtävä 1953–67.
Korpraali 28.3.1937, alikersantti 5.11.1937, kersantti 19.5.1940, ylikersantti 1.10.1941, vääpeli 11.5.1942, ylivääpeli 6.12.1967.
MR 2, VR 3 mk, VM 1, VM 2, Ts mm, Js mm.
”Ylipäällikkö on pvm:llä 8.3.43 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi vääpeli Harald Storbackan.
Vääpeli Storbacka on kunnostautunut erikoisen rohkeana ja harkitsevan taitavana syöksyryhmän- ja lähitorjuntajohtajana. Valmisteltaessa erään suurehkon vihollismotin laukaisemista [Säntämässä] suoritti hän kahden syöksyryhmän johtajana mitä merkityksellisimmän työn murtautumalla vihollisasemien sisään. Tällä teollaan hän täydellisesti selvitti vihollisen asemien sijainnin, sen kenttävarustustöitten laadun ja motin laajuuden. Motin lopullisessa laukaisemisessa oli näillä tiedoilla ratkaiseva merkitys. Kerran, ollessaan lähitorjuntaryhmän kanssa varmistamassa eräälle komppanialle alistettua panssaritorjuntatykkiä, pysähtyi komppanian hyökkäys n. 300 m tavoitteesta. Tällöin eteni vääpeli Storbacka oma-aloitteisesti, vain yhden miehen seuraamana, komppanian tavoitteeseen, hämäännytti tällä yltiöpäisellä teollaan osan vihollisesta ja sai sen pakenemaan. Tarkalla tulellaan puolustautui hän sitten tunnin ajan, kunnes hänen patruunansa alkoivat loppua. Mutta tällä välin oli jo komppaniakin selvinnyt etenemistä estävistä vihollisista, omia konetuliaseita saatiin eteen ja maasto pidettiin. Monessa muussa paikassa on vääpeli Storbacka osoittanut hurttia taisteluhenkeä ja siten häikäilemättömällä toiminnallaan vetänyt mukaansa ei ainoastaan omat miehensä, vaan usein myös koko hyökkäävän osaston.”
