MANNERHEIM-RISTIN PERUSTAMINEN

Talvisota osoitti ylipäällikölle, että voimassa olevat kunniamerkkisäännöt olivat eräässä mielessä puutteelliset. Vapaudenristien ja -mitalien jakoperusteet pohjautuivat asianomaisten saavuttamaan sotilasarvoon. Hänen mielestään taistelukentällä osoitetut taidot ja urhoollisuus oli voitava palkita erityisen korkealla kunniamerkillä sotilasarvosta riippumatta. Välirauhan aikana Mannerheim otti lukuisia kertoja pohdittavaksi tämän asian ja neuvotteli siitä muun muassa puolustusministeri Waldenin kanssa. Tuloksena oli, että samalla asetuksella, jolla Vapaudenristin ritarikunnasta tuli pysyvä, perustettiin Vapaudenristin kunniamerkkien joukkoon kaksi erikoiskunniamerkkiä: 1. ja 2. luokan Mannerheimristi. Asetuksen 4. pykälä kuuluu:


Asetuksen sisältö oli ylipäällikön mielen mukainen. Mannerheim-ristiin liittyi kaksi hänelle tärkeätä erityispiirrettä, joita ei ollut Vapaudenristin muilla kunniamerkeillä: kunniamerkin saaja nimitettiin ritariksi ja sotilasarvoltaan hän saattoi olla yhtä hyvin sotamies kuin kenraalikin. Samanlaista järjestelmää ei ollut missään muualla.

Mannerheim-ristin suunnittelu vaati huolellista harkintaa. Ylipäällikkö uhrasi siihen paljon aikaa ja vaivaa, olihan kyse hänen nimeään kantavasta kunniamerkistä. Ristin luonnosteluun osallistuivat ainakin sotamarsalkan lanko, majuri Michaël Gripenberg ja vanhempi adjutantti, everstiluutnantti Ragnar Grönvall. Myös majuri Aarno Karimo, tunnettu kirjailija ja taidemaalari, laati omat ehdotuksensa, mutta lopullisen muotonsa kunniamerkki sai sotamarsalkan ja Tillander Oy:n johtajan Herbert Tillanderin välisissä neuvotteluissa kesällä 1941. Niissä sovittiin, että Mannerheim-ristin molemmat luokat tehdään yhdistämällä Vapaudenristeissä käytettyjä osia ja tunnuksia. Näin kunniamerkkien valmistusta varten ei tarvinnut hankkia uusia työkaluja ja työpiirustuksia, ne olivat Tillanderilla ennestään. Taiteilija Oskar Pihlin puhtaaksipiirtämästä kunniamerkistä ylipäällikkö keskusteli vielä kenraali Waldenin kanssa, mutta hyväksymispäätöksen hän teki itsenäisesti. Majuri Karimo suunnitteli ristien luovutuskirjat. Nämä ”Mannerheim-ritariston diplomit”, kuten niitä silloin kutsuttiin, valmisti Tilgmann Oy. Kunniamerkin nimeäminen ylipäällikön mukaan oli itsestäänselvyys.
Mannerheim-ristin nimen kannalla oli myös tasavallan presidentti Risto Ryti yhdessä kenraalikunnan edustajien kanssa.


Vapaudenristin 1. luokan Mannerheim-risti on mustasta emalista valmistettu risti, korkeudeltaan ja leveydeltään 49 mm. Sen keskustassa on mustalla pohjalla valkoisesta emalista tehty kultareunainen heraldinen ruusu kapean kultaisen renkaan ympäröimänä. Ristin kultareunaisiin haaroihin on upotettu kultainen hakaristi. Ristin yläosassa on kultainen 26 mm leveä ja 20 mm korkea laakeriseppele, jossa on Karjalan vaakunan aseistetut ja panssaroidut käsivarret. Juokseva numero on upotettu ristin kääntöpuolelle kultanumeroin. Risti, joka sijoittuu suomalaisten kunniamerkkien joukossa viidennelle sijalle edellään vain suurristit, kiinnitetään kaulaan 41 mm leveällä punaisella läikehtivällä nauhalla, jonka molemmista reunoista 1,5 mm:n päässä on 2 mm leveä valkoinen juova.

Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-risti

Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-risti soljen kera

Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-risti, joka kunniamerkkijärjestyksessä on yhdeksäntenä, on 46 mm korkea ja leveä mustasta emalista valmistettu kultareunuksinen risti. Sen keskiosassa on Vapaudenristin heraldinen valkoemalinen ruusu, jota ympäröi edellä kuvattu laakeriseppele käsivarsineen. Ristin haaroihin on upotettu kultainen hakaristi. Juokseva numero on kaiverrettuna ristin kääntöpuolella. Ylipäällikkö suunnitteli aluksi, että 2. luokan Mannerheim-risti kannettaisiin nauhassa muiden Vapaudenristin nauhalla rintaan kiinnitettävien kunniamerkkien tapaan. Korostaakseen kunniamerkin arvoa hän kuitenkin luopui ajatuksesta ja määräsi ristin kannettavaksi erillään muista kunniamerkeistä vasemmanpuoleisen rintataskun alapuolella.

Mannerheim-ristiä koskeviin määräyksiin tehtiin jatkosodan aikana ylipäällikön aloitteesta kaksi lisäystä. Ensimmäinen koski valtion varoista maksettavaa kunniapalkkiota. Kunniapalkkion suorittamisesta toukokuussa 1943 annetun lain 2. pykälässä sanotaan:


Aluksi harkittiin elinikäisen eläkkeen myöntämistä, mutta koska ei oltu varmoja sodanjälkeisistä oloista, päädyttiin tuntuvaan kertapalkkioon. Toisaalta ei myöskään haluttu sitoa valtion varoja pitkiksi ajoiksi etukäteen. Palkkion suuruutta osoittaa se, että vuonna 1943 vakinaisessa palveluksessa olleen ylemmän palkkausluokan luutnantin peruspalkka vuodessa oli 49 500 markkaa ja kapteenin 65 700 markkaa.

Toinen lisäys koski sotilaan palkitsemista toisella 2. luokan Mannerheim-ristillä. Vapaudenristin ritarikunnasta elokuussa 1944 annetun asetuksen 6. pykälä kuuluu:


Asetuksen tästä kohdasta Päämaja oli tiedottanut joukoille jo 28.6.1944. Toistamiseen nimitetty sai uuden kunniapalkkion ja ristinsä yläpuolelle soljen. Sen muodostaa kaksi ristikkäin olevaa pienikokoista 31,5 mm:n pituista mustaksi patinoitua marsalkansauvaa, joiden helat ovat kullattuja ja joita koristaa seitsemän leijonaa kuvaavaa kullattua kohoumaa. Ylös oikealle osoittava marsalkansauva on päällimmäisenä.

Vapaudenristin ritarikunnan hallitus nimitettiin ylipäällikön päiväkäskyllä 26.10.1941. Siihen kuuluivat kenraaliluutnantti Rudolf Walden kanslerina, kenraalimajuri Viljo Tuompo varakanslerina, kenraalimajuri Oiva Olenius rahastonhoitajana ja everstiluutnantti Ragnar Grönvall sihteerinä.