Tulosta tämä sivu

MANNERHEIM-RISTIN RITARIKSI NIMITTÄMINEN


Mannerheim-ristiä koskeva asetus mahdollisti sen, että myös talvisodassa ansioitunut sotilas voitiin esittää nimitettäväksi Mannerheim-ristin ritariksi. Puolustusvoimien pääesikunta lähetti helmikuussa 1941 kirjelmän kaikille talvisodan aikana komentajatehtävissä olleille ja kehotti heitä ”ehdottamaan ne henkilöt, joille heidän käsityksensä mukaan mainittu kunniamerkki voidaan esittää annettavaksi”. Ehdotukset tuli lähettää Pääesikuntaan maaliskuun puoliväliin mennessä. Kirjelmän perusteella komentajat tekivät alaisistaan 483 nimitysesitystä, joukossa 19 sotilasta, jotka sittemmin jatkosodan aikana nimitettiin ritariksi. Esitysten käsittelyyn ryhdyttiin heti, mutta se jäi jatkosodan alettua kesken. Lopullisesti asia poistettiin päiväjärjestyksestä huhtikuussa 1944 Päämajan komento-osaston päällikön eversti Vaalan esityksestä. Silloin jäljellä oli vielä 113 ehdokasta.

Jatkosodan 1941–45 aikana Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi nimitettiin 191 sotilasta, heistä kaksi myös 1. luokan ritariksi. Neljälle sotilaalle 2. luokan Mannerheim-risti suotiin kahdesti. Ritariluettelossa on ensimmäisenä heinäkuussa 1941 ritariksi nimitetty eversti Ruben Lagus ja viimeisenä toukokuussa 1945 nimitetty everstiluutnantti Viljo Laakso, molemmat jääkäriupseereita. Sotamies Vilho Rättö oli ensimmäinen miehistöön kuuluva ritari. Hänet nimitettiin neljäntenä, yhden kenraalin ja kahden everstin jälkeen elokuussa 1941. Kahdesti 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi nimitettiin kenraalimajuri Aaro Pajari, eversti Martti Aho, kapteeni Hans Wind ja lentomestari Ilmari Juutilainen. Pajari johti divisioonaa ja Aho rykmenttiä. Juutilainen ja Wind olivat hävittäjälentäjiä, edellisellä oli tilillään 94 ja jälkimmäisellä 75 ilmavoittoa.

Myös ylipäällikkö tuli nimitetyksi ritariksi, kun hän pitkän harkinnan jälkeen suostui 7.10.1941 tasavallan presidentin ja siihen mennessä nimitettyjen ritarien pyynnöstä kantamaan sekä 1. että 2. luokan Mannerheim-ristiä. Jalkaväenkenraali Heinrichs oli ylipäällikön ohella toinen 1. luokan Mannerheim-ristin ritari.

Hyökkäysvaiheen aikana vuonna 1941 nimitettiin ritariksi 45 sotilasta, sotamiehestä sotamarsalkkaan, eniten komentajatehtävissä olleita. Asemasotavaiheessa vuonna 1942 nimitettiin 58 ja vuonna 1943 22 ritaria. Heistä monet olivat partiomiehiä, yksittäistaistelijoita ja lentäjiä. Vuonna 1944, jatkosodan loppuvaiheessa ja Lapin sodan alkukuukausina, nimitettyjen määrä oli 58. Vuorossa olivat jälleen eriasteiset komentajat, lentäjät ja nyt uutena ryhmänä panssarintorjuntamiehet, olihan kesän torjuntataistelu usein taistelua panssarivaunuja vastaan. Vuoden 1945 puolelle jäi vielä 8 nimitystä. Nimitetyistä oli päällystöön kuuluvia 110, alipäällystöä 58 ja miehistön edustajia 23. Päällystöstä oli nimityshetkellä jääkäriupseereita 20, kadettiupseereita 42 ja reserviupseereita 38. Muissa upseerikouluissa koulutuksen saaneita oli 10.

Puolustushaaroista maavoimiin nimitettiin 165 ritaria. Ilmavoimissa oli 19 ja merivoimissa 7 ritaria. Aselajeista jalkaväki tuli tietysti parhaiten esille. Siihen kuului 159 ritaria. Muista aselajeista kenttätykistössä oli 4 ja pioneeriaselajissa 2 ritaria.

Suurin osa maavoimien ritareista taisteli kentällä. Heitä oli 143, rivimiehestä rykmentinkomentajaan asti. Divisioonan tai sitä korkeammissa esikunnissa palveli 22 ritaria.

Eriasteisissa komentaja- ja päällikkötehtävissä oli 62 ritaria. Kannaksen joukkojen komentajan lisäksi ritariksi nimitettiin 3 armeijakunnan-, 11 divisioonan-, 13 rykmentin- ja 12 pataljoonankomentajaa sekä 22 komppanian- ja patterinpäällikköä.

Joukkueen- ja partionjohtajina, joukkueenvarajohtajina ja ryhmänjohtajina sekä eräissä aliupseerien erikoistehtävissä palveli 74 ja miehistötehtävissä 22 ritaria.

Merivoimien ritareista 5 kuului laivastoon ja 2 rannikkotykistöön. Ensiksi mainituista oli laivueenpäälliköitä 2 ja aluksen päälliköitä 3. Ilmavoimien ritareitten joukossa oli rykmentinkomentajia 1, laivueenkomentajia 2 ja lentueenpäälliköitä 6. Ohjaajina ja tähystäjinä oli 10 ritaria.

Pääosa ritareista oli nuoria. Alle 35 ikävuoden oli 138 eli 72 % nimitetyistä. Joukossa oli 19-vuotiaita 3, 20-vuotiaita 5 ja 21-vuotiaita 11. Yli 50-vuotiaita oli vain 8. Ritareitten nimityshetken mukaan laskettu keski-ikä oli 32 vuotta. Nimitetyistä nuorin oli kersantti Lauri Skyttä, jonka jälkeen tulivat jääkäri Taavi Törmälehto ja sotamies Eero Seppänen. Heidän ikäeronsa olivat vain muutamia kuukausia ja päiviä. Vanhin oli 74-vuotias ylipäällikkö. Seuraavaksi vanhimmat olivat 66-vuotias jalkaväenkenraali Rudolf Walden ja 61 vuotta täyttänyt tykistönkenraali Vilho Nenonen.

Sodan aikana menetettiin 38 ritaria. Ensimmäisenä kaatui korpraali Arvid Janhunen Karhumäen valtaukseen liittyneissä taisteluissa marraskuussa 1941 ja viimeisenä kapteeni Paavo Kahla. Hän katosi Lapin sodassa tiedustelulennolla lokakuussa 1944. Päällystön osuus tappioista oli 25 ja alipäällystön 10. Miehistöön kuuluvia kaatui 3. Suurimmat tappiot olivat vuonna 1944. Silloin kaatui 21 ritaria.

Mannerheim-ristin ritarien nimittämisessä noudatettiin omaa käytäntöä ja koko sodan ajan jatkunutta tiukkaa linjaa. Rintamalla tehty nimitysesitys lähetettiin Päämajan komentoesikuntaan, jossa laadittiin esittelylistan luonnos, monen osalta vasta sitten, kun riittämättöminä pidettyjen perustelujen tueksi oli saatu lisäperusteluja. Tämän jälkeen asiakirjat toimitettiin ritarikunnan kanslerille kenraali Waldenille lausuntoa varten. Kun nimitysesitys oli palautettu Päämajaan, se viimeisteltiin ja esiteltiin ylipäällikölle. Mikäli hän kirjoitti nimensä esittelylistaan, asianomainen tuli nimitetyksi Mannerheim-ristin ritariksi. Mikäli hän ei sitä tehnyt, asia oli sillä kertaa loppuun käsitelty. Mikään ei kuitenkaan estänyt tekemästä hylätyksi tulleesta uutta esitystä, jos hänen ansionsa sodan kestäessä olivat lisääntyneet. Kahden tai useamman esityksen jälkeen ritariksi nimitettyjä oli 58.

Marsalkan tehtyä nimityspäätöksen hän pyrki siihen, että kunniamerkki luovutettiin juhlallisin muodoin Päämajassa, jonne ritariksi nimitetyt komennettiin rintamalta. Ylipäällikkö itse tai hänen estyneenä ollessaan joku Päämajan kenraaleista ojensi kunniamerkit nimityskirjoineen uusille ritareille. Tilaisuuden jälkeen nautittiin tavallisesti yhteinen lounas. Kesällä 1944, venäläisten suurhyökkäyksen alettua, kunniamerkit ja nimityskirjat oli usein pakko toimittaa perille muulla tavoin.

Vapaudenristin Mannerheim-risti täytti sen tehtävän, minkä ylipäällikkö oli halunnutkin. Se oli poikkeuksellisen arvokas ja näkyvä kiitos taistelukentällä osoitetusta rohkeudesta ja neuvokkuudesta. Ainutlaatuisena ja harvinaisena se herätti laajalti huomiota ja kunnioitusta myös maan rajojen ulkopuolella.

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä