Mannerheim-ristin ritarit
Majuri.
Syntyi 22.11.1916 Terijoella, kuoli 10.10.1991 Jyväskylässä, haudattu Jyväskylään Vanhalle hautausmaalle.
Ritari 172, 21.12.1944, luutnantti, komppanianpäällikkö 1./JP 1/RvPr.
Vanhemmat rajavartija Gabriel Laihiala (entinen Lund) ja Anna Varsa. Puoliso Aino Lovisa Potinkara k 2008. Lapset Marjatta (1942) Lohikoski filosofian maisteri, päädramaturgi Helsinki, Pirkko Annikki (1945) Koskenlinna valtiotieteen maisteri, vakuutussihteeri Helsinki, Sirkka Liisa (1947) Laihiala-Kankainen yhteiskuntatieteiden maisteri, kasvatustieteiden tohtori, erikoistutkija Jyväskylä, Anna-Lena (1953) Wilenius ylioppilasmerkonomi, sihteeri Kerava.
5/8 yksityisesti Kuopion lyseo 1957, varusmies JP 1 1936–37, TK jalkaväkikurssi 1939, RUK reserviupseerikurssi 47 1940, MaaSK upseerien peruskurssi 1 1946–48, TK kapteenikurssi 1951–52, PsK panssarivaunuyhteistoimintakurssi 1955, TaistK esiupseerikurssi 1962.
Soitto-oppilas ja soittaja PPP 1 1931–36 ja JP 1 1937–39, joukkueenjohtaja JP 1 1940–41 ja 1945–48, komppanianpäällikkö JR 2 1948–51, 2.Pr 1952–57 ja PohSavPr 1957–58, opetuspseeri TaistK 1958–63, AuK johtaja PohPr 1963–68, toimistopäällikkö OulSpE 1968–71, evp 5.6.1971.
2.Pr:n kunnianeuvoston varajäsen 1955–56, PohSavPr:n kunnianeuvoston varajäsen 1957, TaistK:n kunnianeuvoston varajäsen 1961.
Talvisota: joukkueenvarajohtaja ja joukkueenjohtaja KevOs 4 1939–40, Ino, Halila, Hatjalahti, Muurila, Revonsaari, Vatnuori, Maisala, Häränpäänniemi, Vilajoki, Nisalahti. Jatkosota: joukkueenjohtaja JP 1 1941–42 ja TykEsk/RvPr 1942, komppanianpäällikkö JP 1 1942–44, joukkueenjohtaja JP 1 1944–45, Tornion kaupungin komendantti JP 1 1945, joukkueenjohtaja JP 1 1945, Haapajärvi, Lutikkavaara, Leppävaara, Tolvajärvi, Ägläjärvi, Aittojoki, Naistenjärvi, Tsalkki, Onkamus, Säämäjärvi, Munjärvi, Kontujärvi, Vikpitsa, Kontupohja, Karhumäki, Tulvoja, Karjalan kannas, pohjoisrintama, haavoittui 14.6.1944 Vammeljärvellä.
Lahden Sotaveteraanipiirin kunniasotaveteraani 1973, Sysmän Sotaveteraanien puheenjohtaja 1976–77, Pohjan Prikaatin Killan, Sysmän Reserviupseerikerhon, Jyväskylän Reserviupseerikerhon, Upseerit Evp
-yhdistyksen, Jyväskylän Sotaveteraanien, Jyväskylän Klubin ja Sotainvalidien Veljesliiton Jyväskylän osaston jäsen, Vapaussoturien Jyväskylän osaston ja Jääkäripataljoona 1:n Killan kunniajäsen. Mannerheim-ristin ritarien säätiön valtuuskunnan varajäsen 1988–91.
Reservivänrikki 20.9.1940, luutnantti 13.1.1942, kapteeni 6.12.1948, majuri 14.1.1963.
MR 2, VR 3 tlk, VR 3 mk, VR 4 mk, SL R I, VM 1, Ts mm, Js mm, RUL am, SaksRR 2.
”Ylipäällikkö on pvm:llä 21.12.44 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi luutnantti Eino Laihialan.
Luutnantti Laihiala kunnostautui hyökkäysvaiheen aikana erikoisesti elokuussa -41 Onkamuksen järvikapeikkoja aukaistaessa, jolloin hän sai tehtäväkseen pienin voimin suojata saarrostuneiden joukkojemme selusta itäänpäin. Tehtävänsä luutnantti Laihiala suoritti asettautumalla vapaaehtoisesti mottiin, jota hän puolusti ihailtavalla urheudella ja sitkeydellä yli kaksi vuorokautta mahdollistaen siten päävoimien murtautumisen kapeikkojen läpi. Taistelussa luutnantti Laihialan pieni joukko vaurioitti vakavasti kolmea vihollisen hyökkäysvaunua, sai melkoisen sotasaaliin sekä aiheutti viholliselle erittäin suuret tappiot kaatuneina. Samanlaista päättävää toimintaa osoitti luutnantti Laihiala myöhemmin hyökkäysvaiheen aikana vallaten mm. 13.10.41 Äänisen Suurlahdella n. 7 km mantereelta, keskellä lahtea olleen proomuryhmän runsaine lasteineen.
Vihollisen 9.6. alkanutta suurhyökkäystä torjuttaessa kunnostautui hän erikoisesti rohkeana ja taitavana komppanianpäällikkönä. Vihollisen suoritettua hyökkäyksensä alkupäivinä läpimurron sai luutnantti Laihiala tehtäväkseen viivyttää vihollista Mainila–Joutselkä suunnassa. Useissa perättäisissä täysin varustamattomissa viivytysasemissa kykeni hän urhean komppaniansa kanssa erottamaan vihollisen jalkaväen panssareista, vaikka joutuikin toimimaan osan ajasta ilman mitään panssarintorjuntavälineitä, josta johtuen vihollispanssarit uskaltautuivat mielin määrin liikkumaan maastossa ja komppanian asemien sisälläkin. Näissä taisteluissa aiheutettiin viholliselle useampien satojen miesten tappiot ja mikä tärkeintä, viivytettiin vihollista 16 tunnin ajan, joten omat joukkomme saivat aikaa puolustuksensa järjestämiseen. 14.6. vihollisen uhatessa hänen joukko-osastonsa sivustaa torjui luutnantti Laihiala komppanioineen kiivaasti ja peräänantamattomasti taistellen vihollisen panssarien hyökkäyksen Vammeljoen sillan yli, tuhosi sillan ja piti asemansa siksi, kunnes vetäytymiskäsky annettiin. Tässä taistelussa haavoittui luutnantti Laihiala vaikeahkosti.”
