Mannerheim-ristin ritarit
Maanviljelijä, kersantti.
Syntyi 17.1.1921 Kauhajoella, kuoli 16.9.1967 Kauhajoella, haudattu Kauhajoelle Kauhajärven hautausmaalle.
Ritari 165, 21.12.1944, kersantti, joukkueenvarajohtaja 3./HRR.
Vanhemmat maanviljelijä Sylvester Anttila ja Fanny Rajamäki. Puoliso Elsa Maria Peltoniemi k 2000. Lapset Rauno Antero (1945) toimitusjohtaja k 1988, Raija Maria Liisa (1947) Hietaranta liikkeenharjoittaja Kauhajoki, Markku Allan (1949) taksiautoilija Kauhajoki, Raili Orvokki (1955) Joki terveydenhoitaja Seinäjoki.
Kansakoulu, varusmies HRR 1941–43. Kuului Kauhajoen suojeluskuntaan 1938–41.
Jatkosota: konepistoolimies, ryhmänjohtaja ja joukkueenvarajohtaja HRR 1941–44, Ilomantsi, Tolvajärvi, Ägläjärvi, Vegarus, Suojärvi, Onkamo, Viiksjärvi, Äänisniemi, Lempaala, Vammelsuu, Viipurinlahti, Ilomantsi, haavoittui 1.6.1943 Lempaalassa, kotiutettu 12.11.1944.
Maanviljelijä omalla maatilalla Kauhajoella 1945–67.
Kauhajoen kunnan holhouslautakunnan jäsen 1960–64, Kauhajoen Riistanhoitoyhdistyksen metsästyksenvalvoja 1952–65 ja johtokunnan jäsen 1956–62, Kauhajoen Metsästysseuran jäsen 1950–67, Kauhajoen Metsästysseuran Hyypän kyläosaston perustajajäsen 1955–67 ja puheenjohtaja 1955–65.
Korpraali 6.11.1942, alikersantti 28.4.1943, kersantti 1.7.1944.
MR 2, VR 4 tlk, VR 4 mk, VM 1, VM 2, Ts mm, Js mm.
”Ylipäällikkö on pvm:llä 21.12.44 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi kersantti Allan Sylvester Anttilan.
Kersantti Anttila on koko sodan ajan toiminut joukkueen varajohtajana osoittaen tällöin mitä suurinta urhoollisuutta, kylmää harkintaa ja esimerkillistä johtajataitoa. Jo hyökkäysvaiheen aikana hän johti n. 40 eri partioretkeä tuoden mukanaan arvokkaita tietoja, jotka ratkaisevasti vaikuttivat joukkojemme menestyksiin aiheuttaen viholliselle suuria tappioita. Vihollisen suurhyökkäyksen alettua kesäkuussa -44 kohdisti se 11.–15.6. välisenä aikana vertaansa vailla olevan rumputulen avustuksella erittäin raivokkaita hyökkäyksiä Vammelsuun eteentyönnettyä sillanpääasemaa vastaan. Täällä ”Ipana” tukikohdassa oli vihollisen painostus kaikkein rajuin, mutta kersantti Anttila kokosi yhä uudestaan harvenneet miehensä ja löi kaikki hyökkäykset verisesti takaisin, joko lähitaisteluissa tai vastaiskuin. Kersantti Anttilan peräänantamaton puolustustahto aiheuttikin sen, että tukikohta pysyi hallussamme, kunnes se käskystä jätettiin. 6.7. Viipurinlahden Turkinsaaressa n. pataljoonan vahvuisen vihollisosaston yrittäessä maihinnousua heitti kersantti Anttila miehineen nopealla ja häikäilemättömällä vastaiskulla jo maihin nousseet viholliset takaisin veneisiinsä, jonka jälkeen yritys kokonaisuudessaan tyrehtyi. Ilomantsin mottitaistelujen aikana elokuussa -44 kersantti Anttila mm. Ilajan Ruukinpohjassa vain yhden ryhmän avustamana pakotti vihollisen irtaantumaan vahvoista kukkula-asemistaan, joiden valtaaminen keskitetyllä hyökkäyksellä olisi vaatinut suuria uhrauksia. Yksikön ollessa puolustuksessa Lehmivaaran eteläreunassa pääsi 15-miehinen vihollisosasto yllättäen hyökkäämään asemien selustaan. Tällöin syöksyi kersantti Anttila vihollisten keskelle, tuhosi heistä yksitoista ja otti neljä vangiksi. Näin saatiin tilanne vakautetuksi vaikka etäisyys rintamasuunnassa olevaan viholliseen olikin n. 40 metriä. Vihollisen yrittäessä panssarivaunujen kanssa murtautua ulos Lehmivaarasta pääsikin se maantien suunnassa läpi miestemme kaaduttua tai haavoituttua viimeiseen mieheen. Tällöin kersantti Anttila miehineen riensi hyökkäyskiilan eteen ja ryhtyi hyökkäysvaunuista välittämättä päättävästi viivyttämään, kunnes levossa ollut pataljoona ehdittiin hälyttää ja tilanne saatiin palautetuksi, kiitos kersantti Anttilan nopean ja päättäväisen toiminnan.”
