Mannerheim-ristin ritarit
Eversti, yleisesikuntaupseeri, Yhdysvaltain armeijan eversti.
Syntyi 4.11.1908 Alatorniolla, kuoli 20.12.1975 Falls Churchissa Virginiassa Yhdysvalloissa, haudattu Kansasiin Fort Leavenworthiin Yhdysvalloissa.
Ritari 163, 4.12.1944, eversti, rykmentinkomentaja JR 61.
Vanhemmat junailija Albin Marttinen ja Lovisa Kuitunen. Puoliso Lea Mirjam Järvenpää k 2007. Lapset Pekka (1933) yhteiskuntatieteiden kandidaatti k 1958, Hannu-Matti (1938) opiskelija k 1959, Risto Kullervo (1939) geologi Mechanicsville Virginia Yhdysvallat.
Ylioppilas Tornion yhteislyseo 1927, varusmies KTR 2 1927–28, RUK reserviupseerikurssi 14 1927–28, KadK kadettikurssi 11 1928–30 kadettialikersantti, TK luutnanttikurssi 1934, SKK/Y 13 1936–38, yleisesikuntaupseerin arvo 6.12.1939. Kuului Tornion suojeluskuntaan 1924–27.
Nuorempi upseeri KTR 2 1928 ja KKR 1930–33, opetusupseeri KadK 1933–34 ja TK 1934, adjutantti ja komppanianvarapäällikkö PohR 1934–36, toimistoupseeri KemSpE 1938–39, toimistopäällikkö III AKEoperatiivinen toimisto 1940–41, esikuntapäällikkö KSuoSlE 1944–45, VaaSp päällikkö 1945, JR 6 komentaja 1945, evp 1.9.1945. Osallistui asekätkentään 1944.
Talvisota: esikuntapäällikkö 9.DE 1939–40, Suomussalmi, Raate, Kuhmo.
Jatkosota: toimistopäällikkö ja osastopäällikkö IV AKEoperatiivinen osasto 1941–42, esikuntapäällikkö 17.DE 1942–43, JR 61 komentaja 1943–44, esikuntapäällikkö III AKE 1944, Korpiselkä, Mantsinsaari, Kuujärvi, Syvärin sillanpää, Tienhaara, pohjoisrintama, haavoittui 31.1.1943 Syvärillä.
Vaasan Kadettipiirin puheenjohtaja 1945. Akateemisen Karjala-Seuran valajäsen numero 884.
Reservivänrikki 30.8.1928, vänrikki 16.5.1930, luutnantti 22.4.1932, kapteeni 16.5.1938, majuri 9.11.1940, everstiluutnantti 10.11.1941, eversti 23.6.1944.
MR 2, 2 VR 2 tlk, VR 2 mk, VR 3 mk, Ts mm, Js mm, SaksRR 2.
”Ylipäällikkö on pvm:llä 4.12.44 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi eversti Alpo Kullervo Marttisen.
Eversti Marttinen osallistui hyökkäysvaiheeseen taisteluosaston komentajana valloittaen päättäväisillä, rohkeilla hyökkäyksillään mm. Mäkriänjärven, Kuujärven, Vaasenin ja Syvärin asemaseudun. Ylitti sen jälkeen Syvärin Vaasenin kohdalla ja jatkoi hyökkäystä aina Shemenskiin saakka. Siirrettynä tämän jälkeen esikuntatehtäviin hoiti eversti Marttinen kiitettävällä tavalla erilaisia vaativia tehtäviä lokakuun -42 loppuun, jolloin hänet määrättiin rykmentin komentajaksi. Tässä tehtävässä on hän osoittautunut harvinaisen eteväksi komentajaksi, jonka johtajataito on aina ollut älyn, tarmokkuuden ja henkilökohtaisen rohkeuden leimaama. Niinpä hän vihollisen marraskuussa -42 hyökätessä Shemenskin lohkon oikeaa siipeä vastaan teki reservikomppaniallaan vastaiskun ylivoimaisen vihollisen sivustaan, heitti vihollisen takaisin ja pysäytti sen hyökkäyksen. Kesällä -44 taisteli eversti Marttinen Karjalan Kannaksella kunnostautuen erikoisesti Viipurin lohkon puolustuksessa. Otettuaan 22.6.44 klo 18 vastaan lohkonsa ryhtyi hän heti tarmokkaasti puolustuksen järjestelyyn, joten vihollinen jo samana iltana klo 23 hyökätessään kohtasi tehokkaan esteen. Myöskin uusittu hyökkäys klo 00,20 torjuttiin samoinkuin seuraavana aamuna alkanut erittäin voimakas hyökkäys, vaikkakin vihollinen käytti runsaasti materiaalia ja joukkoja ampuen suhteellisen kapealle alalle n. 20.000 kranaattia, minkä lisäksi tuli satojen lentokoneiden keskitetty taistelutoiminta. Näitten hyökkäysten torjuminen on laskettava suureksi osaksi eversti Marttisen henkilökohtaiseksi ansioksi ollen saavutetun torjuntavoiton seurauksena se, ettei vihollinen 22.6. saanut pysyvää jalansijaa Viipurin luoteispuolisella mantereella, mikä arvaamattomalla tavalla olisi voinut vaikuttaa yleistilanteeseen.”
Poistui maasta asekätkentäjutun vuoksi Ruotsiin 1945 ja edelleen Yhdysvaltoihin 1946. Sai Yhdysvaltain kansalaisuuden 1951. Maahanmuutto- ja siirtolaismuodollisuuksien järjestyttyä värväytyi sotamieheksi Yhdysvaltain armeijaan, jossa palveli 1947–68. Oli talvisodankäynnin kouluttajana ja erikoisasiantuntijana johtaen alan ohjesääntötyötä ja varusteiden, välineiden, menetelmien ja organisaatioiden kehittämistä, toimi sotakoulujen opettajana, useissa esikuntatehtävissä ja maavoimien pääesikunnassa maavoimien erikoissodankäynnin joukkojen operaatioiden valvontatehtävässä suorittaen tarkastusmatkoja Vietnamiin, Lähi-itään ja Eurooppaan. Oli osan palvelusajastaan esikunta- ja komentajatehtävissä Saksan Liittotasavallassa, Etelä-Koreassa ja viimeksi Yhdysvaltain sotilaallisen avustus- ja neuvontaryhmän esikuntapäällikkönä Iranissa 1965–68. Suoritti US Army Command and General Staff Collegen (maavoimien ensiasteen sotakorkeakoulun) 1950 ja US Army War Collegen (armeijan ylimmän asteen sotakorkeakoulun) 1963. Sotilasviranomaisten päätös 1.10.1948 mahdollisti aliupseeriylennykset, päätös 16.3.1950 ylentämisen upseerin arvoihin reservissä ja päätös 10.5.1951 aktiivipalveluksen upseereina. Päätösten perusteella vääpeli 1948, everstiluutnantti 1951 ja eversti 1961. Kunniamerkkejä: United States Legion of Merit (Yhdysvaltain Ansiolegioona) erittäin ansiokkaasta työstä USA:n puolustusvoimien riveissä 20 vuoden aikana, Army Commandation Medal with Oak Leaf Cluster (Maavoimien tunnustusmitali tammenlehvien kera), kolmasti Army Commandation Medal (Maavoimien tunnustusmitali), Army Good Conduct Medal (Maavoimien mitali hyvästä käytöksestä), kahdesti National Defence Service Medal (Maanpuolustusmitali).
Toimi Yhdysvaltoihin muuttaneen suomalaisen asekätkijäryhmän henkisenä johtajana, asioitten hoitajana ja edunvalvojana. Oli Finlandia Foundationin Washingtonin jaoston puheenjohtaja 5 vuotta.
